Ensimmäinen, toinen vai viimeinen ?

Suomi on nyt samaan aikaan höllentämässä Korona-rajoituksia maiden kanssa jotka ovat olleet kosketuksissa viruksen kanssa jo Suomea aiemmin ja voimaakkammin; esimerkkinä vaikkapa Espanja, Ranska ja Belgia.
Useissa paikoissa puhutaan Koronan ‘ ensimmäisestä aallosta ‘ tai tällä hetkellä ehkä enemmänkin siitä kuuluisasta ‘ toisesta aallosta ‘. Puhutaan myös ‘ rajoitus – ¨väsymyksestä.
Talous ja terveys, nuo kaksi asiaa kulkevat yhdessä. Onko niitä molempia mahdollista saada yhtäaikaa ? Ihminen on joidenkin mukaan luonnostaan mukavuudenhaluinen olento. Rajoitukset eivät ole mukavia.Joillekin ‘ normaaliin paluu‘ tarkoittaa että kaikki olisi ‘ kuten ennen‘ (Koronaa).
Onko sellainen mahdollista ? Jos meillä on juuri ollut tai oli ‘ ensimmäinen aalto ‘ Koronasta niin milloin tulee ‘ toinen aalto ‘ ? Ja onko se viimeinen ?
Paljon on tapahtunut ensimmäisen aallon aikaan, muun muuassa kuuluisat yritystuet jotka ovat nykyisin ' kehitystuet '. Niistä on tehty nyt ensimmäinen selvitys. Aika näyttää tuleeko toinen ja onko se viimeinen ?
Veronmaksajan varmaan uskoisi toivovan, että tuensaajat tarkastettaisiin tarkkaan ja se mihin ja miten tukia käytetään. Lisäksi veronmaksajia saattaa mietityttää pitääkö paikkansa että tukea on sama hakija voinut saada kahdestakin paikkkaa ?
Liikennesote.fi seuraa ja odottaa päättäjien mahdollisia reaktioita myös liittyen 0295 – keskusteluun josta kirjoitin blogin aiemmin ja otin yhteyttä oikeusministeriin.
Onkohan nyt ensimmäinen vai toinen kerta kun asia on nostettu esille ? Vai olisiko se viimeinen ja asia saataisiin asiakaslähtöiseen kuntoon ?
Kommentoi, kirjoita tai reagoi
YLE : Ministeri Lintilän selvitys kehitys / yritystuista
SK : Yrityksille annettu samaa tukea kahdelta luukulta