World Wide Web -Pandemia

World Wide Web  -Pandemia

Me olemme ja elämme  tällä hetkellä Pandemia  -  verkossa. WWW mahdollistaa on-line tiedon eri maailmankolkkien tilanteesta ja media-ähky voi olla valtava.

Joidenkin tietojen mukaan voi olla että seuraava Pandemia on meitä jo odottamassa ellemme muuta tapojamme luonnon ja luonnonvarojen kulutuksen suhteen.

MTV UUTISET : TIEDEMIESTEN VAROITUS MAHDOLLISISTA TULEVISTA PANDEMIOISTA

Olisiko nyt hyvä aika järjestää iso kansalaiskeskustelun aloitus ?

Paikalla voisi olla biologeja, virologian asiantuntijoita, päättäjiä, talousihmisiä, kirkon edustajia, terveydenhuollon edustajia, teollisuuden edustajia, filosofeja,…

Olemme luoneet maailman jossa joillain on ja joillain ei. Olemme luoneet mailman jossa kunkin vuoden luonnonvarat ovat käytetty noin puolen vuoden tienoilla. Loppuvuosi on lainaa seuraavilta sukupolvilta.

Meidän järjestelmä rakentuu kulutukseen luonnonvarojen avulla. Tällä elintasolla jota luonnonvarojen kulutuksesta saamme rakennamme turvaverkkkoa itsellemme. Mutta aiheuttaako luonnon kuluttaminen nykyisen tilanteen ?

Meille kerrotaan nyt ‘ uudesta normaalista ‘. Toisaalta luulen että ainakin osa ihmisistä haluaa että palaamme nopeasti  ‘ normaaliin normaaliin ‘ joka sekin on erittäin ymmärrettävää, ajatus siitä että ‘ kaikki olisi kuten ennen ‘, voi antaa turvaa.

Siltikin, pitäisikö meidän järjestää tuollainen keskustelu – ilta. Alku uudelle ?

Belgian aikaan laitoin merkille Ajankohtainen Kakkosen maahanmuuttaja-illan jossa oli keskustelijoita eri elämänaloilta. Keskustelun lopuksi osanottajat halasivat toisiaan.

Nyt luonnollisesti halaukset jäisivät väliin. Keskustelijat voisivat sanoa olevansa ‘ystäviä ‘ toisilleen vaikka varmasti keskustelussa tulisi olemaan hyvin erilaisia mielipiteitä. Uskon kuitenkin että keskustelua tarvitaan. Nyt.

Kommentoi, kirjoita info ( ät ) liikennesote.fi tai reagoi fb - sivulla