Liikenneympyrä ja suojatie

Liikenneympyrä ja suojatie

Pari päivää sitten näin liikenteessä seuraavan tilanteen :

Ajan autoa taajama-alueella ja lähestyn tien ylittävää suojatie-pyörätietä jota ei ole merkitty  ‘risteävä kaksisuuntainen pyörätie  ‘ – liikennemerkillä ja alueella on 30 km / h nopeusrajoitus. Kaistojen välissä on koroke.

Olen noin muutaman kymmenen metrin etäisyydellä suojatiestä kun näen kadun oikealta tulevan pyöräilijän joka on menossa kadun yli. Hänen vierellään on kaksi noin viisi- vuotiasta lasta pienien polkupyöriensä kanssa.

Vasemmalta on tulossa aikuinen lastenvaunujen kanssa ja hän on pitkällä korokkeen toisella puolella.

On epäselvää kuka on kenenkin kanssa sillä pienet lapset ovat keula oikeaan päin ja aikuinen  pyöräilijän joka olisi tulossa suojatielle polkupyörällä ajaen, on kasvot vasempaan suuntaa.

Ajettuani paikan ohi selviää että lapset olivat ilmeisesti ottaneet etumatkaa lastenvaunujen kanssa tulevaan aikuiseen sillä taustapeilistä näin miten lapsia toruttiin.

Liikenteellisesti tilanne kuvaa mielestäni paljonkin sitä miten liikenne ‘ soljuu erilaisilla ‘ ystävyydenosoituksilla ‘ – autoilija esimerkiksi pysähtyy suojatien eteen ja päästää pyöräilijän menemään – tai aikuinen antaa pienten mennä omaa matkavauhtiaan  vaikka tienylitys on tulossa.

Kuka meille voisi opettaa liikenteen perussääntöjä ja kuka poistaisi sen mahdollisen kiireen ( tai ajattelun ‘ minä ensin’ ) joka meitä hallitsee ?

Polkupyörää taluttava pyöräilijä on autoilijalle selkeä merkki  autoilijan pysähtymistarpeesta. Pokupyöräilijä joka odottaa pyörän satulan päällä sopivaa hetkeä voidakseen ajaa suojatien yli tilanteessa jossa hänellä ei siihen ole oikeutta , ei paranna liikenneturvallisuutta. Päinvastoin se luo epäselvyyttä väistämissääntöihin.

Tässä yksi ajankohtainen uutinen aiheesta :

ILTASANOMAT 14.7.2020 : SUOJATIEVÄISTÄMISSÄÄNNÖT

Nämä tulisi olla melko selviä asioita. Ovatko ne niitä ?

Kirjoita, kommentoi tai reagoi fb - sivullani